top of page

Ami Värtö: Esimerkillä voi normalisoida kestävää elämäntapaa

Päivitetty: 25. huhtik. 2023

Ami Värtö on Suomen seuratuimpia vastuullisesta ja kestävästä elämäntavasta puhuvia vaikuttajia. Helsingissä perheineen asuva Ami jakaa Pallon kokoinen elämä -blogissaan sekä Instagramissa laajasti erilaisia ekologisuuteen liittyviä näkökulmia ja pohdintoja sekä kannustaa ihmisiä toimimaan ilmaston hyväksi.




Miten kiinnostuit kestävästä elämäntavasta?


Vuoden 2018 IPCC ilmastoraportin julkistus oli käännekohta, joka toimi minulle selkeänä herätyksenä ilmasto- ja ympäristöasioihin. Muistan, kuinka katsoin uutisia ja siellä kerrottiin, miten kiire ilmastotoimilla on ja millaisia seuraukset voivat olla, jos mitään ei tehdä. Se jotenkin osui minuun ja siitä seuraavana päivänä perustin Instagram-tilin. Ajatuksena oli toteuttaa pientä aktivismia omassa arjessa ja pyrkiä vaikuttamaan omaan lähipiiriin. En tietenkään silloin aavistanut, että tili nousisi niin suosituksi.


Miten lähdit muuttamaan arkeasi kestävämmäksi?


Vanhoista t-paidoista leikellyt kestotalouspaperit

Aloitin muutoksen saman tien vuonna 2018 lokakuussa ilmastoraportin julkistuksen jälkeen. Tein aluksi muutaman eri hiilijalanjälkitestin ja aloin pohtia, mitkä ovat sellaisia juttuja, mitä voisin muuttaa. Lentämisen lopetin lähes heti raportin julkistuksen jälkeen. Ruokavaliota olen muokannut vegaanisempaan suuntaan pikkuhiljaa. Aloin vähentää kulutusta ja hankin asioita vain tarpeeseen, suosien käytettyä. Joitain juttuja korjaan itse, mutta käytän myös mieluusti erilaisia korjauspalveluja. Lisäksi lainaamme tavaroita naapuruston kesken. Ajan myötä olen oppinut enemmän siitä, mitkä ovat oikeasti merkittäviä ekotekoja. Kun ennen saatoin jäädä pohtimaan liikaakin asioita, joilla on melko pieni vaikutus ympäristöön; nykyään pyrin panostamaan pikemminkin suuriin linjoihin.


Minkälaisia taitoja arjen kiertotaloudessa tarvitaan?


Aikaa tietysti menee jonkin verran enemmän, kun etsii kaiken käytettynä. Voi olla aikamoista metsästämistä etsiä vaikka lapsille tiettyjä sesonkivaatteita, vanhojen yhtäkkiä jäätyä pieniksi. Myös sosiaalisen median käyttötaitoja tarvitsee, jotta pystyy kyselemään Facebookin kirpputoriryhmistä tarvitsemiaan asioita. Myös sen tietäminen, mistä mitäkin kannattaa etsiä, on tietyllä tavalla taito. Käsityötaitoja haluaisin oppia lisää, että saisin korjattua tekstiilejä ja toteutettua itse pieniä kierrätysprojekteja.


Tarvitaan lisää esimerkkejä kestävästä ja hyvästä elämästä, niin että myös valtavirtamedia näyttäisi kestävän elämäntavan normaalina, eivätkä esimerkit rajoittuisi ainoastaan sosiaaliseen mediaan.

Minkälainen rooli sosiaalisuudella on sinulle kestävässä elämäntavassa?


Pyrin seuraamaan kaikkia ekotilejä, jotka vain huomaan Instagramissa. Olen myös ystävystynyt muiden kestävyysvaikuttajien kanssa ja olemme tehneet yhdessä pieniä kampanjoita. Sanoisin, että sosiaalisuudella on iso rooli ja vertaistuki on ollut tärkeää. Instagram-tilin kautta on tullut paljon vertaistukea, ja se on helpottanut myös omaa ilmastoahdistusta. On tärkeää olla tekemisissä saman henkisten ihmisten kanssa ja nähdä, että on muitakin, jotka ovat huolestuneita ja näistä asioista kiinnostuneita. Silloin jaksaa paremmin itsekin.


Millä tavoin yksilöt voivat mielestäsi vaikuttaa?


Mielestäni yksilöillä on paljonkin vaikutusmahdollisuuksia; yksilöt voivat vaikuttaa perheissä, työpaikoilla tai harrastuksissa sekä omien kavereiden keskuudessa. Vaikuttaminen kuluttajana on ehkä vähän ylikorostunut nykyisessä keskustelussa, yksilöiden tärkein rooli onkin ehkä normalisoida kestävää elämäntapaa lähipiirissä ja vaikka sosiaalisen median kautta. Olisi tärkeää, että kaikilla olisi lähipiirissä esimerkkejä kestävästä elämäntavasta ja siitä, ettei se tarkoita vain luopumista, vaan kestävästi voi elää aivan yhtä hyvää ja antoisaa ja merkityksellistä elämää kuin ennenkin.


Juhlimassa vaatelainaamon mekossa

Miten kestävästä elämäntavasta voisi tehdä helpompaa ihmisille?


Varmasti monellakin tavalla. Vuokraaminen ja lainaaminen voisi olla tehty helpommin saavutettavaksi sekä edullisemmaksi niin, että rahan säästö olisi selkeää. Esimerkiksi yhteiskäyttöauton vuokraaminen ei ole niin helppoa pienten lasten kanssa, kun turvaistuin täytyy aina kiinnittää ja säilyttää kotona rajallisissa säilytystiloissa. Tarvitaan myös lisää esimerkkejä kestävästä ja hyvästä elämästä, niin että myös valtavirtamedia näyttäisi kestävän elämäntavan normaalina, eivätkä esimerkit rajoittuisi ainoastaan sosiaaliseen mediaan. Sekin voisi olla merkittävää, ettei ylimalkaista kuluttamista ja siihen liittyviä tapoja esitettäisi ihannoitavana mediassa. Myöskään jatkuva ja laajamittainen mainostaminen ja markkinointi eivät ollenkaan tue sitä, että pärjäisi vähemmällä, vaan päinvastoin; koko ajan kannustetaan hankkimaan kaikkea muka tarpeellista. Monille voi olla hankalaa elää kestävästi jatkuvassa mainos- ja markkinointitulvassa.


Comments


bottom of page